Messu-uutiset

Tästä on nyt aikaa rehti vuosi, kun Leskis-Jaska, tuttu nilsiäläismies, soitti ja pyysi minua kunniatehtävään. Jaska pyysi minua Savon Erämessujen suojelijaksi ja rehellinen ollakseni kävin ensi alkuun empimään.

Kävin ihan sen tähden, jotta en pitänyt itseäni niin täysiverisenä erämiehenä kuin tarjottu tehtävä velvoitti.

Olin kyllä suorittanut metsästyskortin jo nuornapoikana sekä kulkenut kakarasta lähtien metsällä paitsi nyttemmin vainautuneen isäni, myös velimieheni kanssa. Isä oli kova metsämies ja velipoika on sitä edelleen. Heihin verraten tunnen itseni pelkäksi repunkantajaksi.

No annahan olla, Jaska uudisti pyyntönsä eikä antanut periksi. Aloin miettiä tarjousta tarkemmin ja totesin lopulta, jotta saatanhan minä sitten lähteä, jos kerran järjestäjien puolesta hommaan sopisin.

Lupauduttuani aloin ynnäillä yhteen omia erämiespiirteitäni.

Ensinnä ymmärsin saaneeni metsälläkulkuvuosieni aikana melkoisen laihasti saalista. Joitain lintuja nyt kuitenkin, erään kerran olen tehnyt paistin itse ampumastani jäniksestä. Omistan kyllä useammankin metsästysaseen, joista rakkain on isävainajalta perimäni haulikko.

Siihen aseeseen liittyy paljon muistoja, koska penaskana kuljeskelin pitkät matkat kotimetsissäni katsellen haulikkoa, joka riippui edellä kulkeneen isäni olalla. Totta kai hän sen otti välillä käsiinsäkin ja ampua leiskautti kannettavakseni saalista. Useimmiten jäniksen, metsäkanalintua en muista isän koskaan ampuneen niin, että minä olisin osunut hänen matkaansa.

Kalaa olen saanut enemmältikin ja hienoimmat kalastushetket olen kokenut lasteni kanssa – on hinnoittelemattoman arvokasta todistaa hetkeä, kun ensimmäisen oman virvelinsä saanut perillinen nostaa järvestä ensimmäisen haukensa.

Olen minä lasteni kanssa metsälläkin käynyt, vaikka muuten tykkään metsästellä yksinäni. Metsässä kuljen mielelläni muutenkin. Silloin kun työhommat heittävät kierroksia korkeiksi, on luonto niiden paras tasoittaja.

Arvostan metsää, arvostan luontoa. Arvostan eränkävijöitä ja armastan kalaa, riistaruokia ja metsän antimia ylipäätään.

Heitä halveksun, jotka viskaavat saamansa saaliin menemään. Se on eräilyn, luonnon ja kaiken niihin liittyvän häpäisemistä.

Enkä väitä sanovani pahasti metsään, jos väitän olevani omanlaiseni metsäläinen. Mutta kuitenkin silleesti enemmän hyvässä mielessä.

Ja kun Jaska soitti ja pyysi messujen suojelijaksi, satuin olemaan metsällä. Ensilumi oli juuri sadellut kynnöspellon päälle, vitikerrosta rikkoivat jäniksenjäljet ja puhelun päätyttyä seisoin pitkään aloillani hiljaisuutta kuunnellen. Maailma tuntui helposti hengitettävältä.

Niin että kiitos kysymästä, Jaska ja muut messujen järjestäjät. Koen, uskon ja toivon voivani tehdä Savon Erämessujen suojelijana kunniaa monelle sellaiselle asialle, joita olen kasvanut arvostamaan ja joita arvostan sitä enemmän, mitä enemmän mittariini ikävuosia kertyy.

Tulukeehan messuille. 

Antti Heikkinen,

ERÄTAIKA 2024 messusuojelija